Innehållsbeskrivning Château Inkeroinen on kuin sen niminovellin viinintekijän haaveilema suomalainen huippuviini: Elegantti, uhkea, silkkisen tervainen, moniulotteinen, rodukas, ainutlaatuisen suomalaisen aksentin omaava. Sen voi juoda jo nyt, mutta sitä voidaan kypsyttää hyvissä olosuhteissa vuosikymmeniä. Konkurssin tehnyt Kerttula aikoo valmistaa maailman parhaan viinin, joka tulee lyömään laudalta Bordeaux n, Burgundin ja Toscanan kuuluisimmat tuotokset. Hän päättää viedä viinitilansa pörssiin ja uskoo osakkeen nousevan puolessa vuodessa 600 prosenttia. Kerttulan optimismille lyö vertoja vain hänen itsetuhoisuutensa. Järvelän novellien ihmiset tavoittelevat henkensä edestä Kolmea Suurta: kuuluisuutta, rahaa ja rakkautta. Yhdessä novelleista tavataan nainen, joka on valmis kirkonpolttoon ja veritöihin päästäkseen lööppeihin. Toisessa Ateneumin työntekijä käy Firenzessä sopimassa Michelangelon päätyön saamisesta Suomeen, ja rakkaus ja väkivalta täydellistyvät keskiaikaisissa kortteleissa kultaisen leikkauksen hengessä. Viimeisessä kertomuksessa kaksi nuorta pariskuntaa matkaa yön pimeydessä yli syksyisen meren kohti venäläistä sotilassaarta, jonne yhden venekuntalaisen isoisä on haudannut aarteen. Yö on pitkä, eikä kukaan aarteenetsijöistä palaa entisenlaisena takaisin. Ikuisella rakkaudella ja onnella on hintansa. Jari Järvelän Château Inkeroisen yhdeksän kertomusta eivät jätä kylmäksi vaan jättävät lukijan suuhun poikkeuksellisen pitkän, intensiivisen jälkimaun. "Järvelän teksti on luotettavasti nautinnollisen hauskaa luettavaa. Siitä pitävät huolen kielellinen taidokkuus, notkeat juonen kuljetukset ja tiivis rakenne." Soili Hämäläinen, Kymen Sanomat 14/2/2012 "Jari Järvelä on hersyvä kirjoittaja, jolla on paljon sanoja, mukavia ja naurattavia." TS, Gloria 2012/huhtikuu "Jari Järvelä on pitelemätön tarinaniskijä./Innehållsbeskrivning från Elib